.:. Aitoc's Avon - Maaliskuu 2006 .:.

19.3.2006

Sannilla ollut päivitystauon välissä kahdet agitreenit. Itsellä treenit ovat ylhäällä flash-muodossa, mutta tiedostot saattavat olla liian isoja (ja ainakin aika ankeita, panostettu niihin ei ole ;)) ja niiden siirtäminen näkyville ei ainakaan vielä ole ajankohtaista. Treenit ovat menneet hyvin, varsinkin eiliseen 11 esteen sarjaan olen todella tyytyväinen. :) Oma ohjaus oli ajoissa, Sanni loikki hienosti.

Iso uutinen, jonka paljastamista ajattelin ensin hieman venyttää on se, että odottelemme muutaman kuukauden päähän pikkutassujen töminää. :) Alma on astutettu onnistuneesti ihanalla uroksella viikko sitten sunnuntaina ja sitä seuraavana tiistaina. Eli odotusta takana vasta viikko ja luonnollisesti ei tuosta säheltävästä karvakuonosta vielä mitään näe. ;) Heitän pentusivulle tietoja tarkemmin piakkoin. Sannin ensimmäinen astutus meni puihin (jäi tyhjäksi) ja olin sivuilla seurannut 'kantoajan' tapahtumia, pettymys oli siis todella suuri, kun kävi miten kävi. Tästä syystä ajattelin olla mainitsematta astutuksesta sen tarkemmin, mutta elämäähän tämä vain on. Jos jää tyhjäksi niin katsoo sitten seuraavalla kerralla uudestaan. :)

23.3.2006

Tosiaan muutamia päiviä takaperin saimme päätökseen kamerapohdinnan. Olin heittänyt noppaa Canonin 350d'n ja 20d'n välillä jo pitkään, vertailin ja kyselin ihan kaikilta keneltä vain asiaa pystyi kysymään. Pakko se oli sitten vaan kävellä kauppaan, ottaa molemmat kamerat käteen ja vertailla vielä viimeisen kerran. Ulos kaupasta kävelin todella leveä hymy kasvoilla. Käsivarsilla kuljetin samanaikaisesti upouutta digijärkkäriä, Canon eos 20d'tä. 8) Nyt opetellaan pikkuhiljaa elämään vehkeen kanssa. Säätöjä riittää.. Putkena on tällä hetkellä ihan perusobjektiivi, ef-s 18-55mm.

Kuvia on nyt sitten luonnollisesti otettu todella paljon ja olenkin sivuille kuvia pienentänyt verrattuna aikaisempaan kokoon. Pyrin myös hieman karsimaan ettei ihan tuhotonta läjää ryöpsähdä kokeilukuvia sivuille. ;) Into varmasti laantuu aikanaan.

Alma elelee kuten ennenkin. Pientä itsepäisyyttä lenkeillä ja sisällä Alma kaipaa paljon hellyyttä, mutta mahdotontahan tässä vaiheessa on mitään sanoa. Suppean pentusivun kuitenkin jo tein. :) Nyt vain odotellaan edelleen.

25.3.2006

Agitreenit. Harjoiteltiin ensin kahdeksan esteen radalla ansojen ohitusta. Ansat saatiin ihan hienosti haltuun, mutta mun liike meni missä sattui. ;) Oikein hyvä treeni, ennen ansoja on ollut vain siellä täällä 'sattumalta', nyt ihan tarkoituksella.

Toinen harjoitus oli hyppy ja kepeille eri kulmista. Sanni on nyt tosissaan päättänyt, että keppien sisäänmeno on joko niin, että ensimmäinen keppi jää oikealle puolelle, tai niin että kiertää, mutta meneekin vasta toisesta välistä sisään. Argh. Sanni osasi tuon ennen, omalla ohjauksellani olen nyt saanut Sannin oppimaan tuon väärin ja kun Sanni jotain oppii niin sehän pitää sitten. :P

Kolmas harjoitus neliötreeni. Ensin sisäkautta hyppy ulos, sisäkautta hyppy ulos jne., yhteensä viisi hyppyä, seuraavalla kierroksella ulkokautta hyppy sisälle, kierto ja ulkokautta jne. Ulkokautta hyppy onnistui meiltä paremmin, Sanni tajusi kiertää hienosti. Sisäkautta sanoin esteen liian myöhään.

Jaakko, Ilona ja Alma kävelivät meitä vastaan Ruoholahteen ja käpysteltiin yhdessä kotiin. Alma harrastaa edelleen itsepäisyyttä kovasti lenkillä, eilen sain houkutella tovin, että neiti lähti pihalle, ja portaissa pistettiin jarrut päälle. ;) Hassu on.

26.3.2006

Jee! Kahden vuoden tauon jälkeen sen kummemmin treenaamatta osallistuttiin tänään kisoihin. Viimeinen ykkönen avoimesta luokasta ja pakkosiirto voittajaan. :D Pisteet 180kp, sijoitus 2/10. Vain kaksi koiraa sai ykköstuloksen (voittajalla pisteitä 189).

Kootut onnistumiset ja selitykset:
> Paikallaolo täysi 10, hieno suoritus.
> Seuraaminen 8, ryssin itse alun ja Sanni jäi ihmettelemään. :P Muuten kaunista, tiivis paikka ja kontakti.
> Liikkeestä maahanmeno 10, nopea suoritus.
> Luoksetulo 9, jee! Perusasento vino, muuten todella hyvä.
> Seisomaan jääminen 9½, tuomarin sanoin: "Koira pysähtyi kuin seinään'. ;) Olisi saanut istua puoli pistettä nopeammin lopussa.
> Nouto oli harmillinen juttu, 6. Sanni sai hiekkaa silmiin ja nenään, laukkasi vierelle mutta sitten ei enää pystynyt olemaan vaan joutui pärskimään ja yskimään. Reppana.
> Kaukokäskyt 10. Täydellisen nopeat asennonvaihdot.
> Hyppy 8, Sanni hytkyi istuessaan. ;) Loppuasento vino.
> Kokonaisvaikutus kymppi 10!! Tuomarin sanoin: 'Todella hauska koira ja oli ilo katsoa, kun sekä koiralla että ohjaajalla on niin hauskaa kehässä'. :) Jee! :D Mukavaa olikin.