
       
|
.:. Aitoc's Avon - Huhtikuu 2006 .:.
|
2.4.2006
Eilen Sannin agissa oli peräti jännät treenit kentän alustan takia. :D Kotona katsoin ikkunasta
ulos ja totesin ulkona vain hieman ripottelevan vettä, no, kampetta sen mukaan päälle ettei haittaa
jos hieman kastuu. Maa oli kostea, mutta suuria lätäköitä ei sen kummemmin näkynyt.
Jo kävely Ruoholahteen osoitti, että jotain hauskaa voi olla luvassa. Muutamasta kohdin tie ihan
veden vallassa, sai kierrellä penkkojen kautta. Kentän viereinen aukio oli niin loskan ja veden
peitossa, että siinä sai jo kahlata (ja mulla jalassa tavalliset lyhytvartiset talvikengät ;)).
Portille ei meinannut päästä, sai upottaa koipensa pohkeita myöten veteen, minkä alla oli loskaa.
Ihanaa.
Kenttä lainehti loskaa. Teimme yhden radan; kolme hyppyä, puomi, kaksi hyppyä, putki ja hyppy.
Sannia ei loska pahasti haitannut, puomilla pieni kuitenkin istui odottamassa kun mietittiin
lähtöä. Rata meni todella hyvin, itse tein pienen ohjausvirheen (käänsin kropalla Sannia väärään
paikkaan), mutta sain asian korjattua. Radan jälkeen Jaakko ajoi autolla paikalle, toi saappaat.
Pistin ne jalkaan ja sitten kotiin, treenit päättyivätkin siihen. Olisi siellä vielä ollut a-este,
mutta passattiin se. Kiva kokemus. ;)
8.4.2006
Argh. Jos on sellainen päivä, että ei olisi pitänyt nousta sängystä ylös, niin se oli tänään.
Agi Sannin kanssa. Yleensä en ota puhelinta mukaan treeneihin, mitä sillä siellä tekee, tuli
kuitenkin hieman kiirus lähdön kanssa ja luurissa on oikea aika, pystyi katsomaan matkalla
pitääkö ottaa juoksuaskeleita. Hyvin ehdittiin, yhdeksän pintaan kentän vieressä. Hienoa.
Pistin käden takin taskuun, missä kännykkää pidin kävelyn ajan. Ja voi *painokelvoton sana*,
tyhjä. Huaargh, puhelin oli siis pudonnut. Täyskäännös ja juosten sinne missä viimeisen kerran
katsoin kelloa. Ei näkynyt, yritin katseella haravoida joka paikan. Juosten takaisin kentälle,
ei.. Joku siis oli sen jo ehtinyt napata. :/ Treeneissä lainasin Tarjan puhelinta mistä soitin
Jaakolle, yritti saada yhteyden puhelimeen. Noups. Piti siis sulkea liittymä.
Treenit meni tosi hyvin. Tehtiin 10 esteen sarja, missä oli muutama ansa. Estesarja oli hyppy,
kepit (puolikkaat), putki, hyppy, muuri, A, hyppy, putki, hyppy ja rengas. (eipä taas ilman
kuvaa paljoa kerro) Muutama paha mutka, oli takaaleikkauksia, valssia ja persjättöä. Hurjan
tyytyväinen olen Sannin suoritukseen. :)
9.4.2006
Sarjassamme, jos eilen oli päivä ettei kannattanut nousta ylös, tänään oli päivä, joka kannatti
elää. Aamusta soi Jaakon puhelin. Pienen rupattelun jälkeen Jaska tuli mulle sanomaan, että
iltapäivälle klo14 on keikka edessä, Ruoholahteen, pitäisi hakea yksi puhelin. Olin jo sanomassa,
että silloin oli Ilonan testi.. mutta aah. Puhelin. :D Hah.
Klo14 siis agikentälle jälleen, Iitulla oli soveltuvuustesti agia varten.
Ensi viikolla saa tietää kuinka kävi. :) Testissä oli pujottelu hihnassa koirien ympäri, paikallaolo
(Ilona lähti perään ensimmäisellä kerralla :P), luoksetulo, seuraaminen juosten ja kävellen.
Sai palkata, käyttää lelua, nameja.. Hyvinhän se meni. Harjoiteltiin samalla tokoseuraamisia
ja perusasentoja. Tuli vasta myöhemmin mieleen, että olisiko homma pitänyt ottaa leikin kannalta
ja heittää nakkia koko ajan suuhun. Testissä myös katsottiin palkkaamista ja kehumista. Kyllä
mä nakkia annoin Iitulle, mutta en joka välissä.
Puhelin oli sitten ollut pihalla vuorokauden, lumihangessa. Rotikkanarttu oli sen lenkillä
löytänyt, jäänyt haistelemaan. Hienoa että vainu pelasi ja oli ystävällinen omistaja.
Puhelin toimii ihan täysin, avattiin se heti löytymisen jälkeen. Ehkä opin tuosta jotain. ;)
10.4.2006
Alunperin oli tarkoitus käydä ultrassa vasta pääsiäisen jälkeen. Päätettiin kuitenkin, että
mennään jo ennen pääsiäistä, torstaina, tai mahdollisesti jo keskiviikkona. Soitin tänään ajan
ja kehoittivatkin tulemaan jo heti tänään.
Almalle oli kiloja tullut lisää 3kg, ennen astutusta (kun progea otettiin) Alma painoi 19.2kg,
tänään puntari näytti 22kg. Onhan tuo selvästi silmäänkin jo paisunut. Olen pitänyt odotuspäiväkirjaa,
minkä varmasti julkaisen nyt lähipäivinä. Samalla tavalla siis toimin kuin Sannin kanssa
aikoinaan. :)
Ennen ultraa Alman kauniit pitkät masukarvat ajeltiin pois, hassu pentumasu on nyt, kesämasu.
:D Sykkiviä sydämiä näkyi toisella puolella yksi ja toisella puolella kolme, ja viides mahdollisesti
myös, en muista kummalla puolella. Suolistokaasuja myös saimme seurailla. ;) Hienosti Alma
malttoi olla tutkittavana vaikka ihmeellistä olikin olla selällään pöydällä ja geeli tuntui
varmasti paljaaseen masuun aika viileältä.
Mutta pentuja on nyt siis varmasti tulossa toukokuun puolivälissä! (sopivasti, kun mulla on
tenttiviikko.. ;))
15.4.2006
Agissa oli tänään 2h treenit ja talvikauden päätöskisa omalle ja toiselle ryhmälle yhdistettynä.
Rata oli joku oikea ykkösluokan rata, hieman helpotettuna. Ensin kokosimme sen ja katsoimme läpi
missä järjestyksessä esteet tuli suorittaa. Tutustuminen ilman opastusta ja suorittamaan. Ensin
minit, sitten maksit. Sanni oli ensimmäinen maksikoirissa.
Radassa oli 16 estettä; hyppy, okseri, hyppy, puomi, putki, hyppy*2, A, hyppy*2, kepit, putki,
rengas, 3*hyppy (taas hyvin havainnollinen ;)). Ensimmäinen suoritus oli Sannilla täysin puhdas,
aika noin 33 sekuntia (ihanne 50s). Toinen suoritus olikin sitten, nojoo. Olisi ollut selvästi
nopeampi, mutta tietenkin ensimmäisen kierroksen keppien aloitus ei osunut enää toisella kertaa
kohdalleen. Siinä sählättiin _kauan. Hurjan tyytyväinen olen renkaan suoritukseen, mikä meni
molemmilla kerroilla heti oikein! :) Sitä harjoittelimme viime torstaina. Sijoitus 2/10.
Ilonan kanssa kävimme illalla kevään ensimmäisellä pyörälenkillä. Muutama kilsa poljettiin rannalla
ja hienosti sujui (vaikka Iitulla loppumatkasta olikin hieman kieli kaulapannan alla ;)). Alma
jakselee toisinaan tuskaisesti, mutta odotus sujuu hyvin. :)
18.4.2006
Kävelin päivällä tyttölauman kanssa agikentälle. Oli jäänyt pääsiäisestä lammasta jääkaappiin
ja pitihän se pilkkoa treeninamiksi, ja mikäs sen hauskempaa, kuin namien tuhlaaminen hyppyjä
harjoitellen. :) Matkalla kentälle meinasi Ilonasta tosin tulla kauniit haisevat rukkaset, kun
isompi hätä yllätti kolmesti, eikä tietenkään pusikossa. Iitu on välillä hieman hölmö. ;)
Sannin kanssa harjoittelin kentällä keppien sisäänmenoa. Meinaa
se aloitus vaan edelleen tökkiä, ja nyt on uutena ongelmana kepeillä vieläpä viimeisen välin
oikominen. Tein myös radan pätkiä (oli jäänyt edelliseltä taas kivoja ratoja) ja rengas meni
jälleen upeasti! Hieno juttu. Lauantaina varmaan möllikisoihin.
Alma pääsi treenaamaan, minkä masultaan pystyi, keppejä ja idea alkaa olla selvillä (en tee
kujakepeillä, vaan ihan oikeilla suorilla, ohjaan kädellä ja jalalla). Myös muutama hyppy
hypittiin, aita taas hyvin matalalla. Ilona sai harjoitella kolmen hypyn sarjaa, keppejä (hienosti
siksakkaa jo), A'n ja puomin kontakteja otettiin tarkasti. Putki oli Ilonasta hassu, ja lempiesteeksi
muodostui keinu, mitä olisi menty koko ajan. :P Sai olla tarkkana ettei mene omin päin rämäyttämään
sitä alas.
22.4.2006
Sivut kokivat uuden ilmeen. Talvisivut joutivat lentää metsään ja tarkoitus oli kasata kevätsivusto
tilalle, mutta kokeillaan nyt hetki hyvin hallitsevaa mustaa taustaväriä. Eipä ole tämän kaltaista
vielä ollutkaan. Moni asia vielä etsii omaa paikkaansa ja tapaansa, esimerkiksi ajatuksen katkoksen
takia ;) meni kuvasivut sitten myös mustataustaisiksi, mutta nooh, ihan hassuhan siitä tuli sinisen
tekstin ja lilan linkkivärin kanssa, hah. Ne tekstit ainakin voisi muuttaa jossain välissä. ;)
Alman ja Ludden pentue vihdoin saanut oman odotuspäiväkirjan nettiin. Olen sitä pitänyt koko
ajan, en vain vanhoille sivuille sitä halunnut siirtää ja tulikin sitten hoppu kasata uusi
ilme. Kantoaika on sujunut oikein ihanasti, on ollut ilo seurata Alman pyöristymistä ja muutosta
käyttäytymisessä. Kovin pieni reppana on varsinkin iltaisin tuskaisen oloinen ja lenkki ei meinaa
enää niin maistua. Ainakin ulkona kävellään hyvin hitaasti.
Ilonan agilitreenit eivät ole vielä alkaneet, kävimme keskiviikkona haistelemassa kentällä,
vaikka sähköpostilla meitä ei oltu vielä heitelty, mutta niinhän se oli, ei vielä treeniä. Jos
vaikka tulevana viikkona pääsisi jo Iitunkin kanssa kaahaamaan. Sannilla treenit on siirtyneet
torstai-iltaan (eli jatkossa siis Ilona keskiviikkona klo 20-21 ja Sanni torstaina klo 20.15-21.15)
ja ensimmäiset kevätharkat pidettiin kovassa vesisateessa. ;) Radan pätkiä oli kaksi, ensimmäinen
hieman helpompi, toinen taatusti haastavin mitä meillä on ollut. Yllättäen ohjasin Sannia aika
killiin, mutta virheistä oppii. Vaikka ne pitäisi kokea kantapään kautta.
Sannilla kisa lauantaina Lohjalla, mölliluokassa agia. Jo kun rataa kasattiin niin katsoin kauhuissaan
että saakeli, tuossa tulee olemaan ongelmia. Rata alkoi aivan suoralla, missä oli hyppy, hyppy,
suora pitkä putki (!) ja sen jälkeen suhteellisen pitkä vienti seuraavalle hypylle ja sitten
vasta kaarros vasemmalle hypylle. Jätin Sannin alussa odottamaan esteen taakse ja kävelin toisen
hypyn kohdalle ja sitten mentiin. Ja ei siinä oikein millään ehtinyt putken ulostuloaukolle. :D
Sain kuitenkin Sannin ohjattua hypylle, seuraavalle hypylle (siellä vasemmalla), taas hyppy, ja
niin, tässä tiesin että käy huonosti. Hypyn takana ja vielä ihan suorassa näkölinjassa puomi.
Tarkoitus kuitenkin valssata takana olevalle putkelle. Ja pah. Ajatus hieno, toteutus huono.
Opinpa uutta agista. Sanni meni hyvin lähelle puomia kuitenkaan sitä koskettamatta ja tuomittiin
hylkäys. Pöh. Itse vaan huokaisin helpotuksesta kun sain Sannin kääntymään toiseen suuntaan ja
jatkettiin matkaa. Kuulin vasta myöhemmin hylkäyksestä.
U-putken jälkeen hyppy, hieman vinossa toinen hyppy (josta taas suhteellisen suora näköyhteys
väärälle hypylle oikealla), hyppy vasemmalla (jonka jälkeen suora näköyhteys taas oikealla
olevalle hypylle), hyppy vasemmalla ja sitten sama juttu kuin alussa, se suora pitkä putki,
hyppy, hyppy, hyppy, ja nyt sinne puomille, ja viimeisenä hyppy. Olin hurjan tyytyväinen Sanniin,
se mogaus siinä puomihässäkässä oli varmasti täysin mun liian myöhäisen ohjauksen syytä, kun
mietin siinä hetken, kuinka nopeasti voin Sannin huomion ottaa, että saan sen kuitenkin menemään
hypyn. Rataan tutustumisessahan meille ilmoitettiin, että rata tulee olemaan hyvin haastava
etenkin maksikoirille, joilla on vauhtia ja jarrut hukassa. ;) Tämä huomattiin. Oli mukava
kokemus. Ensi perjantaina varmaan uutta möllikisaa. :)
24.4.2006
Ilona pitkästä aikaa kehässä, Loviisassa oltiin eilen ryhmiksessä. Alma pääsi Tapiolaan hoitoon,
Sanni lähti turistiksi mukaan. Trimmi meni suoraan sanoen aivan metsään edeltävänä iltana, pitkään
aikaan taas kunnon trimmiä tehnytkään, vaan sellaisia kotiväkerrelmiä. Pah. Jatkossa kunnon trimmi
myös kun ollaan lomalla. ;) Kehtasi tuon kuitenkin siellä näyttää, mutta nimenomaisesta syystä
varmaan maininta 'melko hyvä turkki'. Toisaalta kyljissä oli myös möhmää edelleen, kaikkea en
saanut nypittyä pois. Hurja juttu, kun pestiin, kuivattiin ja trimmattiin Ilona samalla kertaa,
meni vain sellaiset 5h siihen. :P
Kehää saatiin odotella hetki jos toinen, mutta mikäs siellä ollessa, kun sai auringonpaisteessa
olla. Kehässä Ilona käyttäytyi hurjan ihanasti, esiintyi hienosti (asetteli itseään ja ravi oli
kaunista ja iloista, jälkimmäisestä maininta arvostelussakin). Kymmenestä koirasta kaksi sai ERI'n
(ja molemmat olivat siis Ilonan kanssa samassa käyttöluokassa), muille jaettiin EH. Ihan hyvä
linja tuomarilla. Ollut taas muutama näitä kaikille ERI -tyyppejä.
Aa, Ilonan agilitytreeni alkaakin vasta 10.5, hö. Sopivasti luulisi jo silloin Sannilla juoksun
alkaneen ja saadaan ensi kosketus Ilonan kanssa ihan kahden tuohon lajiin. Tai ensi ja ensi,
ollaanhan me jo treenattu, mutta ei ryhmässä ohjatusti. Pah, ollaanhan, Sannin ryhmässä, no
kuitenkin. ;) Kesää, Alman pyöristymistä ja tenttiviikkoa :P odotellessa.
28.4.2006
Niin. Kun viikon takaisessa kisassa Sanni karkasi puomille, kun piti päin vastaiseen suuntaan
mennä, niin tämän päivän kisassa ongelmaksi muodostui A, kun piti mennä aivan toiseen suuntaan
hypylle. Heh. Jotain hauskaa ohjausmogaa nyt on omassa toiminnassa, toisaalta, Sanni rakastaa
kontaktiesteitä, ja jos vaan saa pienenkin mahdollisuuden niille karata, niin se menee sinne.
Otin mä asian huomioon, luulin ottaneeni. Katsoin, että hypyltä on ihan suora näköyhteys A'lle,
tiesin että Sanni kaartaa sinne, tajusin, että nyt täytyy varmistaa _hyvissä ajoin ja kutsua
Sannia täällä-käskyllä kuulolle ja paskat. Sinne se meni niin että suhahti. Siinä juostessa
huomaa kyllä, kuinka Sanni naulitsee katseensa seuraavalle esteelle monien hyppyjenkin takaa.
"Tuolla on kontakti, menen sinne.." No, jos vaikka viikon päästä taas paremmalla onnella (eli
paremmat hoksottimet mamille mukaan).
Niin. Muuten olisi napsahtanut (taas) ihan puhdas nolla, radassa ei mitään ongelmia muuten.
Hyvä näin sinänsä. Tuo saadaan korjatuksi kun olen tarkempi. Sanni on nopea, tiedän sen,
mutta en osaa ottaa tilannetta haltuun. Treeniä treeniä. :) Radalla 17 estettä. Hyppy, hyppy,
puomi, hyppy, suora putki (taas ;)), hyppy, hyppy, (tässä se hylly napsahti), hyppy, A, hyppy,
u-putki, hyppy, u-putki (nämä kaksi uuta ihan vieretysten), hyppy, hyppy, hyppy, hyppy.
(näyttää harvinaisen fiksulta kirjoitettuna)
Ei huomattu ottaa lappusta mukaan, mutta varmasti jäimme paljon ihanneajan (45s) alle.
30.4.2006
Unohdin kirjoittaa näköjään Sannin treeneistä. Teimme kolme erilaista harjoitusta. Ensimmäinen
neliötreeni, se meille vaikeampi, eli aina ulkopuolelta hyppy sisälle, taas kierto ulkopuolelle
ja hyppy. Saatiin hetki sitä tahkota, tuppaa menemään hieman sekaisin.
Toinen harjoitus hieman pidempi rata. Puomi, puomilta 90 asteen kulmassa pussille, 90 asteen
kulma hypylle, hyppy, hyppy hieman vinossa ja täyskäännös taas hypylle ja viimeisenä
kepit. Keppien aloitus kahdella perättäisellä kerralla oikeasta välistä! :) Hyvin meni, täyskäännöstä
vaan saan omalla ohjauksella nopeammaksi. Toisella kerralla harjoiteltiin sitä. Viimeisellä
pätkällä tehtiin 3*hyppy suorassa linjassa ja viimeisen loikan jälkeen heti vasemmalla pussi. Hienosti
Sanni menee pussia, ei ole tarvinnut enää pitää pitkiin aikoihin, mutta olihan se tauon jälkeen
vähän arvoitus kuinka jää sinne sekaan pyörimään.
Siivouksen aikana keräsin koirien tennispallot sängyn alta, sohvien takaa ja kaikkialta, mistä
niitä silmiin paistoi. Saldo 22! :D Onkohan noilla hieman liikaa palloja. ;) Kumma juttu että
muutamana yönä herännyt kolmekin palloa tyynyllä (ja Iitu pallojen takana..), kerran istuin
koneella ja kuuntelin kun Ilona hieman vikisee vieressä. Mikähän raukalla. Kun katsoin nukkuvaa
koiraa, oli Ilonan pään alla yksi tennispallo, yksi kainalossa, ja kolme vielä tuossa meidän
välissä. Raasu. Olin ollut niin ajatuksissani, etten ollu tajunnut kun toinen niitä siihen kantoi.
;)
Alma on voinut hieman huonosti, varsinkin iltaisin. Kakoo ja lenkillä söisi vaan heinää koko
ajan. Muuten kasvaa mukavasti ja massu pyöristyy. :)
Hauskaa vappua kaikille!
| |
|
|
|