.:. Aitoc's Avon - Pentupäiväkirja, 6. pentue .:. 12.6.2015 Lämpö tosiaan laski edellisen päivän puolella alle 37 ja pysyikin siellä sitten illan ollen vielä aamuyölläkin samoissa lukemissa. Yö meni valvoessa Estan pedatessa enimmäkseen säkkituolia, satunnaisesti pentulaatikkoa, välillä taisi sängylläkin puhista, todella rauhatonta menoa mutta kuitenkin Esta otti hyvinkin lunkisti työskentelynsä. Aamulla nukkui mun jaloissa ja mittaus antoikin lukemaksi 37.2'c, aamupäivän menot peruutettiin, varmuuden vuoksi. Taisi olla yhden kahden pintaan kun lämpö oli hiljakseen kiivennyt jo 37.8'c ja tiesi että pian, hyvin pian nähtäisiin vihdoin pennut. Kahden aikaan olikin jo selvää työntöä, supistuksia en niinkään nähnyt, niin, sikiövettä tihkui puolestapäivästä lähtien, pissalla käytiin useasti ja sisäportaitakin kiivettiin. Pentulaatikkoon rauhoituttuaan ja tukena ollessani havaitsinkin että ensimmäinen pentu on syntymäisillään, kalvo pullotti aina työnnön seurauksena ja vetäytyi takaisin, taas näyttäytyi ja pois. Tätä kun oli jatkunut se puolisen tuntia (kalvo oli onneksi ehjä) ja tarjoutuvaa osaa ei tullut niin paljoa että olisi apuna pystynyt olemaan, eikä portaiden kipuaminenkaan tuottanut haluttua tulosta, lähdimme käymään tuossa lähieläinlääkärillä. Päästessämme sinne pihalle (lämpötila hipoi kahtakymmentäneljää) Esta kävi kahdesti pissalla, yritti käydä kakkalla ja lopulta hyppäsi viereeni eläinlääkärin oven eteen kivetykselle (odotimme ulkona) ja huomasin, että nyt taitaa syntyä. Jaakko oli hetkeä aiemmin saapunut muiden koirien kanssa ja sitoi niitä juuri auton perään kiinni helteen takia kun huutelin että viltti tai pyyhe olisi ihan kiva. Ensimmäinen pentu, poika kauniilla valkoisilla, täydellisillä merkeillä, syntyikin sitten käsiini (klo 14.45) ja Esta näppärästi hoiti äidin hommansa siinä siihen saakka, kunnes saimme pyyhettä alle. Eläinlääkäri kävi meitä moikkaamassa, antoi varmuuden vuoksi kalkkipiikin ja jatkoimme takaisin kotiin odottamaan seuraavaa pentua, joka sitten syntyikin autoon kotipihalla (klo 15.10), tyttö, täydellisillä merkeillä myös. Esta ja pennut oli saatu turvallisesti pentulaatikkoon takaisin vällyihin, mitkä jäi odottamaan ennen autoilureissua, ja jo syntyi kolmas pentu (klo 15.30), poika, aika tavalla myös täydellisillä valkoisilla merkeillä, hieman pienempi onneksi kuin ensimmäisenä syntynyt niin on joku mahdollisuus nämä erottaa ainakin alkuun. Punnitsemaan en päässyt, aiemmin käytössä ollut vaaka oli mystisesti kadonnut johonkin ja tätä varten hätäisesti hommattu puntari osottautui täydeksi sudeksi antaen niin omituisia lukemia painoksi ettei niihin millään voinut uskoa (100 grammaa...), oli vaan odotettava iltaan että saisimme paremman välineen millä punnita. Pienen tauon ja kolmen pennun hoitamisen jälkeen alkoi työnnöt uudestaan ja helposti syntyi neljäs pentu (klo 16.45), tyttö, aivan isänsä värikuorella varustettuna. Viides pentu (klo 17.30), poika, oli myös isänsä kopio merkeiltään ja väriltään ja melko nopeasti tämän perään saapui vielä kuudes pentu (klo 18.10), tyttö, aivan edesmenneen Sannimme (Estan mummo) näköinen. Nyt olikin sitten aikaa hoitaa kuusikkoa ja levätä, Esta hetkellisesti oli sen näköinen että seuraava on vielä syntymässä ja kun röntgenissä olimme asian havainneet niin osasimme yhtä vielä odottaakin. Tiedostin kuitenkin että nartut pitävät ilmeisen helposti myös taukoja jos pentuja on tulossa useampia ja siltä Estan käytös kaiken kaikkiaan näytti. Odotimme siis rauhassa, Esta nukkui jopa melko syvää unta, olihan valvomista jo pitkälti takana. Jaakko sai haettua kalapuntarin ja vanhan tavan mukaan neulepipon sisällä punnitsimme pennut, painot olivat kaikkea muuta kuin sata grammaa. Ensimmäisenä syntynyt uros (toki tulee muistaa että tässä vaiheessa oli tisumaitoakin jo juotu) painoi peräti 480g, toisena syntynyt narttu 440g, kolmantena syntynyt uros 370g, neljäntenä syntynyt narttu 380g, viidentenä syntynyt uros 350g ja kuudentena syntynyt narttu 380g. Mitään merkkejä ei ollut vielä yhdentoista pintaankaan, oikeastaan kaikki yrittäminenkin oli tyystin loppunut, Esta kyllä läähätti edelleen mutta mitään supistelua, ei työntelyä ollut. Kirjoittelinkin toisen kasvattajan kanssa ja lopulta muutaman muunkin kanssa välikäsien kautta että mitäs tehdään, kuinka kauan kannattaa odottaa. Olin selvästi tuntevinani liikettä Estan masussa mutta oliko se vain kuvitelmaa siksi, kun ajattelin että kyllä siellä se seitsemäskin on ihan varmasti. Lähieläinlääkäriä emme saaneet kiinni, Helsingissä meni vaan vastaajaan jatkuvasti, lopulta saimme Turusta päivystävän kiinni ja sieltä kehoitettiin tulemaan näytille. Pennut laatikkoon, Esta apukuskin jalkoihin ja 80km matka konkkaronkan kanssa tarkistukselle yötä vasten. Autoilukaan ei saanut mitään aikaan, Estalle ja pennuille levitettiin viltti lääkärin huoneen lattialle ja siinä sitä köllittiin ja imetettiin kuin missä tahansa muuallakin. Eläinlääkäri tunnusteli Estan masun ja kyllä, huomasi aivan saman kuin minäkin, jotain siinä kyllä on, ultralla varmistui että sillä jollain on erittäin vahva syke, se meidän seitsemäs, oikein kunnon filosofi millä ei ollut minkäänlaista kiirettä tähän maailmaan. Estalle pistettiin nestetippa ja samaan syssyyn oksitosiinitippaa, työnnöt alkoi siitä aivan heti ja alle minuutissa oli seitsemäs pentu (klo 00.40), tyttö (360g, pieni piirto päässään), täysin elinvoimaisena ja virkeänä ulkona. Liekö olisi aikanaan sieltä itsekseenkin syntynyt, mahdollisesti, mutta kyllä tuollainen viiden tunnin odottaminen oli jo hieman hermoja raastavaa, varsinkin, kun tiesi että masussa on aika varmalla enää vain yksi. Kotimatkaa Esta ei ihan niin rauhassa enää nukkunutkaan vaan halu pentuja hoitamaan oli kova. Kotona pistettiinkin suurperheelle uudet vällyt minkä suojiin äitikoira pääsi muksujaan hoivaamaan. Ihana oli itse kömpiä viereen sänkyyn nukkumaan nuuskien ja katsellen iloista perhetapahtumaa, Estaa ja Estan maailman kauneimpia muksuja, joita oli niin odotettu. Onneksi kaikki sujui hyvin, vaiherikkaiden tapahtumienkin jälkeen.