.:. Aitoc's Avon - Kasvatit - Pentupäiväkirja, 4.pentue .:. 3.2.2008 Tämän synnytyskertomuksen voi todella aloittaa oikein kunnon dramakirjan elkein, vai onko se enemmän jostain kauhuklassikosta. Oli nimittäin todella sumuinen, myrskyisä yö. Sumu ja usva oli paikoin niin tiheä että näin vain hieman eteenpäin, tuuli oli yhdessä lumipyryn kanssa niin mieletön että suojasin omat kasvoni käsin että pääsin etenemään. Sannilla vain korvat lepatti tuulessa. Kahden jälkeen yöllä Sanni pyysi ulos aluksi kymmenen minuutin välein, lopulta niin, että pääsimme sisään, otin kamat pois päältä ja Sanni oli taas ovella. Ja mehän juostiin tuolla. Sanni halusi edetä juosten. Ei se petailu ollut samanlaista kuin Sannin ensimmäisen pentueen kohdalla, mutta petaili kuitenkin, enimmäkseen pikkusängyn alla olohuoneessa, sohva sai myös usein kyytiä. Illan mittaan kuvio 'parketti, sohva, makuuhuoneen sänky, vesikippo, parketti..' tuli tutuksi monelle muullekin kun selostin tapahtumia. Läähätteli hieman, ei paljoa, lepäsi, tosin hengitti aika raskaasti, ei niinkään nukkunut. Klo 3.30 päätin että menen 'nukkumaan', petasin oman sängyn makuuhuoneeseen ja pyysin Sannia viereen. Köllähti tyynylle. Ei mennyt kuin muutama minuutti ja näin ison supistuksen, pyysin Sannin lattialle (ettei taas tule petisynnytys ;)) ja heti hypähdyksen jälkeen tuli vedet klo 3.34 mitkä Sanni siistinä tyttönä putsasi. Niin, ja ne supistukset.. Liikuttiin sisällä, liikuttiin ulkona, juostiin oikein, mutta ei. Kokeilin että synnytyskanava on taas kunnolla auki, ei pentua kanavassa. Soitto eläinlääkärille, pakattiin laatikko pullojen ja pyyhkeiden kanssa autoon ja uhmasimme myrskyä ajaen niin nopeasti kuin uskalsimme jo tutuksi käyneelle eläinlääkärivastaanotolle. Pienen tutkimuksen jälkeen (mm Sannin vahvoja reisilihaksia kehuttiin :)) Sanni rauhoitettiin, ei vaan meinannut neiti millään nukahtaa! Hah. Pois olisi halunnut ja heilui pitkin huonetta (pidin koko ajan kiinni), menin sitten lattialle itsekin makaamaan ja Sanni näytti jo nukahtavan, mitä vielä, kun nousin ylös, Sanni oli taas lähdössä. Kun oli aika laittaa tippa, eläinlääkärikin mietti että kyllä sen pitäisi jo nukkua.. ;) Nukutusaineen vaikutus oli Sannille liian kova ja uni vei mennessään. Pääsimme taas apulaiskätilöiksi. Jaakko lisäsi nukutusta ja antoi herätepiikit. Minä herätin ja kuivasin pennut. Ensimmäinen oli tyttö, suloisella pisteellä päälaella. Toinenkin oli tyttö, valkoista oli tällä neidillä enemmän. Kolmaskin oli tyttö, todella pieni ja tumma. Eläinlääkäri oli hetken miettinyt saako pientä hereille mutta kokeilimme kuitenkin. Harmipentu oli hyvin keltainen syntyessään ja noin puolet sisaruksista. Alkoihan se hieman liikkumaan, muiden mukana. Kolme niitä vain oli, kaikki yhdessä sarvessa, toinen oli täysin tyhjä (!). Liekö siinä syy Sannin ensimmäisenkin pentueen kohdalla kun jäi niin pieneksi. Harmi oli ensimmäinen ja syy ettei supistukset alkaneet. Sannilta poistettiin samalla avauksella kohtu, koska en kolmea pentuetta halua teettää ja Sannikin jo 6.5v. Jos vaikka saisimme lisäaikaa vanhuuden päiville, vaikka vanhoja vielä ollakaan. :) Sannin herääminen vei oman aikansa, ei meinannut millään nukahtaa mutta ei kyllä herätäkään. ;) Lopulta kun sai silmät auki ponkaisi melkein heti ylös ja ei raasun takapää tullut mukana. Monesti kuupahti uuteen paikkaan nukkumaan. Autossa kuunteli pentujen vikinää suurella mielenkiinnolla ja lepäsi pää mun sylissä. Kotona suoraan laatikkoon ja pennut otti suurella lämpöisellä Sannin sydämellä vastaan, ei mitään ongelmia hoivaamisessa. Piina ja Riesa tarttui nopeasti tisuun kiinni, Harmi ei. Pullolla saimme hieman annettua voimistusta, melkoisen viileä oli pikkuinen. Tarkemmin kun katsoi penneleitä niin kaikilla on valkoiset hännänpäät, valkoiset rinnat ja kauniit kunnolliset valkoiset sukat. :) Lisäksi Riesalla on isompi piirto päässä ja muutenkin enemmän valkoista rinnanseudulla (leuassakin kovasti), Piinalla on tähti. Piina on ehkä hieman vaaleampi vrt Riesaan, Harmi on hyvin tumma. Pentujen painot: Harmi .:. 164g. Piina .:. 312g. Riesa .:. 346g. 5.2.2008 Harmipentu syntyessään oli tosiaan hurjan pieni. Sitä vertasi pieneen Olgatyttöseen, jonka pelastimme huomaamme Ilonan pentujen sekaan. Kaikki ei kuitenkaan sujunut yhtä hyvin Harmin kanssa kuin oli Olgan kanssa sujunut. Harmia syötettiin pullolla, pieni sai imuotteen ja kielellä vaadittavan tyhjiön. Maitoa meni masuun pieniä määriä kerrallaan. Viileä Harmi oli koko ajan, siirsimme pientä Sannin masua vasten, lämpöön, ja lähelle siskoja. Aina kun kävimme uudestaan huoneessa, Harmi oli kauempana muista. Harmi ei itse liikkunut. Katsoin jossain vaiheessa että pienen takaosa oli hieman erikoinen, ajattelin sen johtuvan vaan alhaisesta syntymäpainosta. Takajalat eivät oikeastaan liikkuneet, niin kuin noilla kahdella ja pienillä pennuilla yleensä, sellainen pieni sätkiminen puuttui. Häntä oli myös taipuneena masua vasten. Harmilla oli valkoinen hännänpää niin kuin siskoillaankin on, mutta valkoisen lisäksi hännässä oli myös mustaa. Eilen illasta sain Harmin pulloruokittua. Olin iloinen kun pieni jo hieman haroi etutassuillaan kuin painaen tisua. Lämpenikin ihan aavistuksen. Ajattelin että ollaan päästy taas hieman enemmän voiton puolelle. Muutaman kerran sain pientä nostella Sannin masua vasten, nisää Harmi ei edelleen edes yrittänyt ottaa vaikka kuinka yritti avustaa. Kolme tuntia ruokkimisen jälkeen isäni toi erikoiselta näyttävän Harmin syliini. Kädellä pieni hiipui hiljalleen pois tästä maailmasta, pienellä oli osittain suu auki, en nähnyt rintakehän nousevan ollenkaan. Pieni meni aivan veltoksi ja mikään ei enää auttanut pelastamaan. Nenästä ja nielusta valui maitoa. :( Sanni ei Harmista ollut edes enää kiinnostunut, nuuhkaisi kun näytin, mutta käänsi päänsä pois. Ei hätääntynyt kun Harmi tuotiin makuuhuoneesta pois. Pieni elämä vain sammui. Siihen kädelle, viimeiseen lämpöön. Harmi kasvatti itselleen siivet ja on nyt siskojensa oma suojelusenkeli. :) Tänään hautasimme Harmin pihallemme, laitoimme muutaman tulppaaninkukan ja kynttilän haudalle. Pienen nukkumapaikkaan leikkasimme peitoksi pulloruokkimispyyhkeestä palan. Toki sitä miettii tekikö jotain väärin. Eikö vain nähnyt jotain. Olisiko pienen voinut edelleen pelastaa? Monet lohdutukset kuitenkin saanut että ehkei Harmista vain ollut eläjäksi tähän maailmaan. Olihan pieni jo huonossa kunnossa eläinlääkärissäkin ja ei ollut edes takeita saammeko pientä sieltä kotiin mukaan. Kaikkemme yritimme, tällä kertaa kävi näin. Mielummin tässä vaiheessa kuin muutaman viikon päästä, tai mahdollisesti jo luovutusiän jälkeen. Muuten me voimme täällä hyvin; Sanni hoitaa kahta tytärtään ja Piina ja Riesa kasvavat kovasti. :) 9.2.2008 Siitäkin on jo viikko kun jännitettiin meinaako Sanni poksahtaa ja koska. Nopeasti menee pienien kanssa aika. :) Kovasti kasvavat mutta onko ihmekään kun kahdestaan saavat tyhjentää Sannin valtavat tisut. Neljä tisua per pieni kuono, sitä vaan vaihdetaan näppärästi kun edellinen tyhjenee. Eiliset painot oli jo Riesalla 600g ja Piinalla 500g, ja sen kyllä näkee, isot pulleat möhömahat tytöillä. Olen kovin tyytyväinen pienokaisiin ja hurjan onnellinen että sain Oskarin verta omaan kasvatuslinjaan. :) Tänään on otettu jo vähän takajaloillekin. Huteraahan se edelleen on mutta kovasti jo yritetään. Sanni hakee mua usein ihailemaan vauvojansa; pyytää mukaansa ja istuu pentulaatikon laidalle ja katselee vuoroin mua, vuoroin tyttäriään. Ja mielelläänhän niitä kehuu. :) Ilona on myös saanut mennä jo varahoitajaksi, imettämään ei pääse ;), mutta nuuskia saa ja ihailla. 11.2.2008 Sanni adoptoinut kolme afgaanivauvaa; kaksi poikaa ja yksi tyttö. Jokainen yrittää tarmokkaasti imeä tisua, elinvoimaisia kavereita. Sanni hoiti alusta lähtien todella hyvin (pesut, pisut, tissille ohjaamisen) eikä tarvitse puuttua asiaan muuta kuin katsomalla että kaikki käyvät syömässä. Toivottavasti pienet selviävät ja jaksamisia toivotellaan myös sisaruksille ja erityishalit äitikoiralle että jaksaa vielä saapua Leenan luokse kotiin. --- Illalla sain soiton että kaksi tyttöpentua tarvitsee uuden sijoituspaikan; kahdessa yritetyssä paikassa ei saatu haluttuja tuloksia aikaan (omat pennut jo vanhempia), joten otin pienet meille vastaan ja Sannilla on nyt ottovauvoja viisi (kolme tyttöä ja kaksi poikaa), joita Sanni hoitaa hellyydellä ja me autamme vieressä minkä voimme. Kaikki ovat tisussa kiinni, mutta hieman tuupimme enemmän alkuun pullomaidolla että kaikki varmasti voimistuvat. Nämä kaksi sisarusta Sanni otti heti käsittelyyn kun sai laatikkoon, putsasi ja pissatti, tuuppii tisuille. Kovasti toivomme että kaikki sujuu hyvin. 17.2.2008 Aikaa pentulaatikolla on mennyt paljon sen jälkeen kun uudet pienet saapuivat kahdessa eri satsissa. Sanni hoiti pienokaisiaan hellyydellä eikä poistunut liioin ollenkaan laatikosta, taantui oikeastaan samalle tasolle kuin silloin kun omat olivat ihan pieniä. Ruokamäärää nostettiin että maitoa varmasti riitti koko pesueelle ja aina laatikossa ollessamme nosteltiin hieman tollereita syrjään pienien tieltä. Avitimme myös afgaaneita pullolla elämänalkuun, että voimistuvat enemmän. Jos ensin kertoo tapahtumista, niistä normaaleista, mitä on ollut männä päivinä omilla. Riesa raotti ensimmäisenä silmiään, ensi yhtä kulmaa, sitten toista, ja lopulta avasi pienet harittavat silmänsä kokonaan. Pientä murinaakin on välillä kun syliin nostaa, on se vaan niin hurja. Nyt on Piinallakin jo silmät auki, tuli muutaman päivän perässä. Jaloilleen nousua odotin mielenkiinnolla ja nyt, lopulta, molemmat kävelee. On se sellaista plötsmenoa edelleen Riesalla, masua on aika paljon siunaantunut. ;) Piina on pullea mutta sellainen normaalipullea, Riesa.. :P Paino nousee tollovauvoilla kovasti. Afgaanit nostivat painoaan, alkuun hitaasti, mutta kuntoutuivat lopulta. Olgasta muistan että sellainen puolisen viikkoa alkuun on toipumisaikaa kun on uuteen paikkaan tullut, tai jotain, ja niin tässäkin tapauksessa. Kaikki ei vaan sitten lopulta sujunutkaan niin kuin olisi toivonut.. Perjantaina aamuyöstä pentulaatikolla huomasin valkoisen tytön olevan hieman outo. Pieni ei pulloavituksessa ottanut imua ja yritin sitten tisua, nämä kun ovat sellaisia että kun kunnolla tissimaidon makuun pääsevät, ei pullo kelpaa. Tisuakaan ei otettu. Sylissä valkoinen tuntui viileältä ja löysemmältä kuin ennemmin, ei haronut vastaan, ei itkenyt ollenkaan. Vain oli. Lämpöä nostettiin entisestään, annettiin lämmintä sokerivettä joka auttoi hyvin hetkellisesti, kuitenkaan, imua ei enää ottanut mistään. Illalla pieni antoi periksi. Meni päivän mittaan huonompaan kuntoon, pientä tarkkailtiin koko ajan, yritettiin lämmittää. Huomasin jo hiipunutta valkoista tyttöä nostaessani että peräpeilissä oli hieman verta. Kaikki muut, omat ja neljä affea voivat hyvin. Erityisesti illasta jäi mieleen punnituksessa riemuitsemani mustavalkotytön paino, jota oli tullut reippaasti lisää. Jänteviä, elinvoimaisia pikkuisia. :) Herpes-epäilyn takia kovin lämmintä pentuhuonetta nostettiin lämmön osalta vielä lämpöisemmäksi. 16. päivä kävin ensimmäisen kerran katsomassa pesuetta kahdeksan aikaan aamulla. Syötin muutamat, katsoin että olivat kunnolla tissuilla, punnitsin ja tsekkasin. Kaikki hyvin. Vain tuntia myöhemmin havahduin itkuun ja kun tulin katsomaan, se oli Riesa. Pyysin Sannia laatikolle ja hämmästys oli valtaisa kun Riesapunkero ei Sannia kohti lähtenytkään ryömimään niin kuin yleensä. Nostin neidin syömään ja ei ottanut tisua itse suuhun, eikä lähtenyt syömään.. Sylissä Riesa uinahti eikä jaksanut olla skarppina ollenkaan. Kun katsoin muita, tajusin mustavalkotytön voinnin. Kun tytön otti syliin, pieni ei jaksanut ollenkaan kannatella itseään vaan vajosi uun muodossa käden molemmille puolille. Ei pystynyt imemään mitään, oli vain aivan veltto, kuin valkoinen tyttö vain vuorokautta aiemmin. Valkoinen tyttö oli pienin, tämä mustavalkoinen isoin ja tosiaan tuntia aiemmin kaikki oli hyvin. Kyllä siinä moneen paikkaan soiteltiin, samoin kasvattaja aloitti oman selvityksensä toisaalla. Sain kyydin järjestettyä ja lähdettiin eläinlääkärille koko lauman kanssa. Sitä ennen pidin Riesaa olohuoneessa tarkkailussa, epäilys oli kuumuus, tai sitä ainakin toivoin. Mustavalkotytön takamuksella oli hieman verijälkiä ennen lähtöä, mitään ei näennäisesti vuotanut, mutta verta oli. Eläinlääkärissä pieneltä tuli jo verta enemmän :(, jouduimme odottelemaan jonkin aikaa omaa vuoroamme mikä ei järin kivalta tuntunut kun toisen tila oli niin kamala. Pidin pentua sylissä ja samalla katselin että muilla oli kaikki hyvin. Ei tosiaan ollut mitään tietoa mikä tilan oli aiheuttanut noin nopeasti ja oliko muilla vaaraa. Eläinlääkäri nesteytti pennun, mittasi kuumeen (tein sen jo kotona ja luulin mittarin olevan rikki kun tulos ei lähtenyt ollenkaan nousuun), mittari ei näyttänyt mitään, eli vaikka pentu ulkopuolelta tuntui suht lämpimältä, sisältä ei saanut mitään lämpöä ylös. Pennulle annettiin vielä antibioottipistos, näin kaikki voitava oli tehty ja saimme ohjeeksi nostaa entisestään jo saunalämpöisen makuuhuoneen lämpötilaa. Muut pennut nesteytettiin, ihan varmuuden vuoksi, meidän uneliaat tolleritkin. Kotona erotimme omat afgaaneista. Makuuhuoneen lämpötila oli todella korkea joten siirsimme omat keittiön puolelle hieman viileämpään. Hiljalleen Riesakin alkoi enemmän imemään tisua ja molemmat tytöt kävelivät. Eli luojankiitos kyse oli vain kuumuudesta. Lääkäriltä saimme ripulilääkkeen, pienten masut eivät olleet aivan kunnossa. Mustavalkoisen afgaanin tila koheni ihan hieman, lämpeni ja jaksoi nostaa päätään ylös, siirtyikin aavistuksen. Mutta pienen hetken päästä tästä (kävin hyvin usein katsomassa pentuja) totesin elämän sammuneen ja kun nostin pentua, oli viltissä verta ja sitä valui myös pienen suusta reippaasti. Painiikinpoikanen alkoi olla valmis .. Nämä kaksi enkelipennuksi luovutettua olivat ne kaksi tyttöä jotka tulivat toisessa erässä. Olivat saaneet hurjan huonon alun; emon stressi, leikkaus, siirtely, ensin yksi sijaisemo, sieltä toisen luokse, ja sitten vasta tänne. Toinen oli kovin pieni ja heikompi eikä pysynyt niin hyvin alkuun lämpöisenä. Terhakoita olivat kuitenkin, kaikesta huolimatta. Kaikesta päätellen alku oli liian rankka pienillä, stafylokokiksi epäilty hiivuttaja antoi vaan odotuttaa itseään hetken aikaa ja kun se iski, ei mitään ollut tehtävissä. Kaikki kävi todella äkkiä ja siinä oli aika heikoilla kun tajusi oman voimattomuuden asian edessä. Tämä ei kuitenkaan ollut tarttuvaa, jos ja kun tuo oli se mikä pennut vei. Saimme laskea pentuhuoneen lämpötilan normaalin pentulämpötilan tasolle ja tuoda tollerit takaisin laatikolle. Sanni etsi pentua illalla jonki verran ja pesimme kaiken vilteistä ja pienistä pyyhkeistä lähtien mitkä olivat olleet huoneessa mustavalkopennun aikaan. Nyt on reipas vuorokausi siitä kun toinen hiipui pois. Täällä voidaan oikein hyvin, jokainen kasvaa kovasti, mustatyttö on hieman kuiva ja laiha, ja saikin tänään nesteytyksen, samalla annettiin poika-affeillekin varmuuden vuoksi hieman nestettä. Afgaanit vaativat kovasti jälleen huomiota, jos tisu ei ole lähellä, meteli on sen mukainen. Tyttöä avitetaan edelleen jonkin aikaa pullon kanssa, mutta nyt näyttäisi siltä että pahin on ohi. Oli se vaan aikamoinen kokemus jollaista ei ihan heti haluaisi uudestaan kokea. 26.2.2008 Tollerivauvat kävelee jo kunnolla, tänään aamusta jo juoksivatkin hieman hoippuvilla pyrähdyksillä, ja hännät oli tanassa kun kaveria kutsuttiin murinan säestyksellä leikkiin. :) Pienet naskalit on myös molemmilla, hauskat minipiikit, niillä on erityisen mukavaa natustaa sprinkkujen korvia. Affevauvat saivat tosiaan reilu viikko sitten nesteytystä ja viikko sitten veriplasmaa, sen pitäisi auttaa nyt voimistumaan vielä paremmin. Ensin päivällä oli muutama ihminen piikittämässä mutta seuraavan aamun veripiikitys jäi Jaakolle ja mulle, hyvin tuo onnistui. Pojat ovatkin jo kovin isoja, pieni tyttö on edelleen pikkuinen, mutta hyvin sinnikäs ja kasvattajan mukaan jopa kasvanut. :) (ei sitä omalla silmällä näe ja punnitus noiden kanssa on vaikeaa kun heiluvat kuin mitkäkin). Murina (pörrrr) on hurja ja kovasti ottavat jaloilleen myös jo. Silmät ovat kaikilla vielä kiinni. Jauhelihaa ovat myös päässeet jo maistamaan, kovasti oli ensin ihmeellistä, mutta kun makuun pääsi, sitä hamusi lisää. Matolääke tuttuun tapaan meinasi lennellä pitkin seiniä. ;) 27.4.2008 Vain kaksi kuukautta myöhemmin, mites se sanonta meneekään.. ;) Sitä kai tuli niin oltua perheisiin yhteydessä, juoruttua muille puhelimessa, spostissa ja mesessä pentujen asioita että tämä jäi ja ei tullut mieleen että kiinnostuneita saattoi olla puhelimen tavoittamattomissakin. --- Hajahuomioita: 13.3. >> Sannu on hieman pipi (näettekös, heti ensimmäinen lause liittyy koiriin), oksenteli rassukka. Yöllä. Nyt on vaan nuutunut, pitää keitellä riisiä, tai puuroa, puurosta Sannumussu tykkää. Ei viitsi sapuskaa antaa kun se on nyt kahdesti tullut pihalle. Hö. On hiljaista. Pennut nukkuu (äsken ne söi sanomalehtiä, repi, ravisteli, söi) - (niin ja afgaanipojat murrrrrisi, on nekin jo hurjia), isot koirat nukkuu, no okei, Alma on Rovaniemellä, sen möykät sieltä liioin tänne kuulu (suklaakerjäysilmeestä ei tosin ääntä lähde). Sanni pikkusängyllä mun takana, Pisama önisee sohvalla, Ilona on omassa nojatuolissaan. Mukavuuden haluisia. (yhdys sana lappeen rannassa) >> Eli, pikkuaffetyttö menetettiin :(, ei vaan lähtenyt millään kasvamaan. Söi hyvin, sinnitteli, kaikki näytti olevan päällisinpuolin hyvin. Mutta kun nousivat jaloilleen, tyttö kehittyi hitaammin, siltä se alkuun näytti, mutta muiden jo kunnolla kävellessä, tyttö edelleen ryömi ja sitten surkastui hiljalleen tassut. :( Affepojat ja omat voi hyvin, kasvoi ja kehittyi ja vauhtia piisasi välillä liiankin kanssa. Ihania ne oli, omalla tavallaan kuitenkin rahallisia, kilttejä, kuvaisi varmaan enemmän. Kun vrt Ilonan hulinajengiin, heh. 13.3. >> Ne syö, niin kuin kaiken. Äsken meni pentulaatikon lehdet, siis ne raahataan ja ravistellaan viltin päälle. Nostin pennut pois laatikosta. Ne iski sanomalehtipinon kimppuun, siitä Pisaman kimppuun, söi luuta, Riesa leikki poikaa Piinan kanssa, sitten meni piuha, nyt ne on, jossain. Huolestuttavaa. Liian hiljaista. Ei tuolta ne tuli pikkusängyn alta. Piuha suussa. Apuuuuuuuuun. >> 16.3. >> (sivuhuom, miksi pennut vääntää heti isot kikkareet kun pahnat on just vaihdettu?) >> >> Pennut pisti just pentulaatikon taas uuteen uskoon. Repivät kaikki pahnat kappaleiksi. On se jännä, tollerinpennut ovat meillä tuota tehneet, sprinkut varmaan edes yrittäneet, ja liioin, ei nämä affetkaan.. Tolleriongelma, selkeesti. >> 19.3. >> Pisama tuli viereen köllimään <3, pennut höösää jotain, vapaana ne tuolla kulkee. On ne hassuja. Ilonan sprinkkuvauvat tuli laatikon reunojen yli tosi nopsaan, nämä tulee nyt jo ulos, takaisin eivät ole menneet kertaakaan. Iitun vauvat tosin oli aika isokokoisia vrt näihin mussuihin. Sääli että nekin pian lähtee. Viikko enää. :(( No, saavat ihanat rakastavat kodit ja paljon ihan erikoishuomiota. :) Se helpottaa aina luopumisen aikaan. 20.3. (pohtimista Riesan 'kovasta' luonteesta) 23.3. >> Pennut möheltää menemään. Piina ja Riesa syö toisiaan, Tauno ja Tauri rauhallisemmin toistensa kimpussa. Nythän nuo ovat jo sen seitsemän viikkoa, saisivat lähtevät uusiin koteihin, meidän vauvat siis, ei affet. Affet varmaan lähtee tiistaina / keskiviikkona, nyyh. Saas nähdä ehtiikö rekkarit tulla. Aikalailla jonoa ilmeisesti nyt vrt mitä ennemmin on ollut. Pitänee siinä tapauksessa laitattaa sirut myöhemmin neideille. Piina syö ruokakippoa, hoh. Ruokahalu ainakin palautunut. >> Piinan kohdalla tosiaan yksi madotus meni totaalisen pieleen, lopetti syömisen, meni ripulille, lopulta oksensikin ja huomattiin madot. :( Kaikkea sitä osuukin yhden pentueen kohdalle. Pieni Piina laihtui entisestään, käytiin nesteytyksessä (kiitos luottoeläinlääkärillemme kun ottaa aina vastaan kun tulee hätä käteen) ja yritettiin vaan saada syömään tavalla tai toisella. Muut voivat onneksi hyvin. Mikä lie Piinalla oli ja miksi se madotus kusi vaan yhden pennun kohdalla neljästä?! 25.3. >> Pentujakin yritettiin hieman kuvailla; affet on jo 6vk ja pois lähdössä :(, tollerit reilu 7vk ja ainoatakaan yksittäiskuvaa ei ole otettu! :(( >> 26.3. >> Pisama leikkii Riesan kanssa. Piina nukkuu sohvan takana. Tauno ja Tauri laatikossa omassa kolossaan. >> Tollerit rakastaa jemmanukkumista. tauno ja Tauri sprinkkujen tapaan kiipesi aina pentulaatikon kumottuun lootaan nukkumaan, pehmusteiden päälle. Sinne ne aina kipusi kun uni yllätti, ihania. >> Pennelit melskaa, hassua ajatella että pian ne tosiaan lähtee. Tulee hiljaista. Ja rauhallista. Afgaanit oli lähdössä viimetiedon mukaan eilen mutta ei kuulunut, saas nähdä olisiko tänään oikea aika. Riesa lähtee perjantaiaamusta, Piina on Sannan kanssa tuossa hetken mutta viimeistään vkloppuna, mullakin jokainen yö hugh. >> >> Tytöt koisaa, pennutkin koisaa, kerrankin, olikin meno taas aikamoista. >> 27.3. >> Käytiin Piinan ja Riesan kanssa ulkoilemassa läheisellä niityllä (nojoo, hangessa siis ts), tykkäsivät ihan hulluna, hyppivät pupunloikilla eteenpäin. Affet pääsivät vasta myöhemmin omalla pihalle koheltamaan, samalla kun tollokaksikko juoksi ulos ja sisälle ja jne. ;) Lunta oli kiva syödä, keppejä aivan ihana natostaa, hädät tuli kaikki aivan uskomattoman hienosti pihalle, upeita muksuja. Käytiin lekurissakin, P&R kanssa. Terveitä mukeloita, siruja ei saatu laitettua, kennelliiton rekisteröinti näiden osalta jäissä, kipeinä ovat olleet kuukauden ja kun kysyi, koska paperit tulee niin nou komments. Justheijoo. Olipa ensimmäinen kerta samalla kun antaa vaan pennun uuden omistajan mukaan, kiitos rahoista ja ai mitkä paperit!? Eläinkaupassakin käytiin, Piina Sannan sylissä, Riesa mun, ostettiin solmulelut ja luut pennuille ja saatiin lahjaksi molemmille miniminihammasharjat, siis, sellaiset syötävät. Kätevää, kiltti täti. :)) >> 28.3. >> Riesa, eli Sarabi, lähti. Tuula-omistajaäiti sanoikin tuossa matkalla kun käveltiin autolle että susta niin näkee että olet tähän tottunut jo, kun kerroin että varsinkin ensimmäisten kohdalla piti kyynelehtiä niin hitosti. Hyvin näkee joo, nyökytin vaan että niinpä, tähän on totuttava ja tietää jo kun syntyvät että tämä päivä tulee. Samalla purin hampaita yhteen, eli, sellainen tottuminen. Kyllä se pahalta taas tuntuu. Onneksi jäi Piina ja ahkaanit, ja kun tietää, kuinka mielettömän ihanan kodin Sarabi sai, se helpottaa sitä omaa tuskaa. Aina. *huoh* Aivan mielettömän ihanaa ja vauhdikasta elämää pienelle suloiselle palleroriesalle. >> >> Tauno ja Tauri sai solmulelut. Pojat lähtee huomenna :(, tai mahdollisesti tänään kun töissä ollaan yötä myöten sekä minä että Jaakko, voisi vaikka huomenna hieman levätä ja kun kuitenkin sinne suunnalle ajetaan jo valmiiksi. Hm. Mielellään ne tuossa pitäisi mutta kun on pakko luopua niin on pakko. Tauno muuttaa kai Ranskaan, kele. Tauri söpönappisilmä jää varmaan Suomenkamaralle. ;) >> Samalla kun tuli töihin, samalla sitä nappasi pojat kainaloon ja hurautti kasvattajan luokse. Nähtiin siinä sitten myös poikien sisarukset, alkujärkytys; saakeli ne on ISOJA kun yksi käppäili ovelle, lopulta en enää edes erottanut meidän jäppisiä, nyyh, Taunon koivista, Taurin kun nosti syliin ja katsoi ilmettä (kuka katsoo kuin kysyen 'kuka minä olen ja mistä olen tullut, mihin menossa'). Kyllä siinä huomasi kuinka poijjaat nautti kaltaisestaan seurasta, leikki oli ihan toisenlaista mitä tollojen kanssa. Itsellä siis erittäin haikea mieli, pojat tuskin meitä muistavat edes enää, ehkä hieman iltaunissaan, toivottavasti. Saadaan onneksi vielä mennä katsomaan jätkiä ennen kuin muuttavat muille maille. Mutta joo. Sinne jäi. Sarabilla on mennyt todella hyvin uudessa laumassaan. Piina on aivan ihmeissään kun jäi yksin tuttuun kämppään, ei oikein halua syödä. Ja jos Piina (kun Piina..) on Sanniäitiin tullut niin hoh, ongelmia ON tiedossa kun neiti alkaa 'en syö, tarjoa herkkua' -pelleilyn. ;) >> 29.3. >> Affeilla menee tosi hyvin. Samoin Sarabilla. Aamulla lähtee Piina. Voi sitä hiljaisuutta sitten. >> >> iina käväisi kylvyssä, se meni ihan ok, suihkuttelu jännitti ja pois olisi halunnut. Föönaus oli kamalaa, varsinkin, ja oikeastaan silloin, jos piti kiinni. Sama karstauksen kanssa, kiinni kun piti niin huudettiin. Paikallaan niin ihan jeesh. >> 30.3. >> Leikkasin Piinan kynnet, se, tykkäsi. Aika paljon. Miten noin pienestä pörröisestä lelukoiran näköisestä voi edes lähteä sellainen HUUTO?! Ja ei. Ongelma ei ollut se leikkaaminen itsessään vaan se, kun pidettiin kiinni. Hoh. Hauskaa elämätä vaan sitten, Sanna ja Piina! x] >> >> Piinuliinu lähti kauas pohjoiseen. Heräsin varttia yli viisi (ts, varttia yli kuusi kun ollaan menossa kohti juhannusta), paijasin, karstasin, suukotin, halin ja sylitin pienen. Pörröinen, suloinen, ihana Piinu. Kun Sanna laittoi kengät jalkaan, Piina oli eteisen lattialla ja livahti keittiönpöydän alle. Kuin raukka tietäen millainen matka oli edessä. On se varmasti jännää sitten. :)) Ihan molemmilla, aloittaa se yhteinen elämä. Eli meitä on täällä nyt neljä karvaista. Sanni, Alma, Ilona, Pisama. Tyhjä pentulaatikko. Syyskuussa käytiin Ilona astuttamassa. Pennut syntyivät marraskuussa. Sanni astutettiin joulukuussa. Ilonan pennut lähtivät tammikuussa. Sannin pennut syntyivät helmikuussa. Sannin pennut lähtivät melkein huhtikuussa. Reilu puoli vuotta siihen meni, 6.5kk. Pentutouhuja. Ja nyt se on ohi. :(( Tyhjä pentulaatikko. Vilttejä mitkä laitan kaappiin. Sanomalehtiä lehtikeräykseen. Ei pennun möykkää aamukuudelta, ei pissarallia ympäri vuorokauden. Ei pömppämahoja, ei syömättömyyksiä ja jännittämisiä. On se vaan niin outoa. Mitä, olisiko nyt tosiaan aikaa itsellekin jo? Hieman haikea olo. >> --- Hieman ajatuksia. :)) Nyt pennelit saaneet ensimmäisen rokotuksen, sekä Piina että Sarabi perineet Sannin luonteen, kröhöm, heh, eli vauhtia ja vaarallisia hienoja hetkiä tiedossa paljon! Sarabi käytiin moikkaamassa viikko lähdön jälkeen, kaunis ihana pentu, Siljalle suuri kiitos kun pitää meidän kasvattimussusta niin hyvää huolta. Afgaanipojat nähtiin viikko sitten, olivat kasvaneet ihan hulluna! Tauno tosiaan lähdössä Ranskaan, Tauri vielä etsii mukavaa kotia, jos siis sellainen sulosilmäpoika kiinnostaa niin www.ingenue.fi -sivuilla enemmän tietoa. :) Niin kuin muutenkin olen todennut, ehkä tulee vielä uusi pentupäiväkirja.. mutta sanottakoon, että sen aika ei ole pieniin hetkiin, nyt touhutaan omien kanssa! :))