
       
|
.:. Aitoc's Avon - Odotuspäiväkirja, 3.pentue .:.
|
29.8.2007
.:. Ilona aloitti juoksunsa sopivasti kun olimme vielä Kanadan-matkalla.
2.9.2007
.:. Ilonan tulevien pentujen isä tulee olemaan komea ja ihanaluonteinen Tuf-Tuf. Tuftuf'lla on nimensä edessä titteleitä Venäjän, Eestin ja Latvian junnumuotovalion verran, lisäksi poika on Suomen ja Venäjän muotovalio. Taipumuskoe on suoritettuna ja mejässä Tuftuf kilpailee voittajaluokassa. :) Tuftuf'lla on yksi aiempi, lupaava pentue.
.:. Odotamme pennuista erittäin riistaviettisiä ja vekkuleita pieniä spanieleita moneen iloiseen menoon ja harrastukseen. Toivomuksena olisikin harrastamisesta innostuneet kodit.
.:. Pentueella jalostustoimikunnan hyväksyntä.
6.9.2007
.:. Juoksun 9pv.
.:. Käytiin testaamassa eilen uusi eläinlääkäriasema, otatettiin jo hyvissä ajoin ensimmäinen proge. Ilonalla yleensä ollut tärpit aikaisessa vaiheessa. Soitettiin tulos yhden jälkeen, ja se ei ollut päässyt perille. :P (jotenkin ei näihin progeihin haluaisi enää luottaa)
.:. Uuteen testiin, varmistettiin pikalähetyksenä. Lisäksi otettiin papa, mistä katsottiin ettei oikea aika ole vielä käsillä, ehkä maanantaina vasta, mutta odotellaan progea.
.:. Aamuyöllä Ilonalla ja Almalla hieman kosioleikkejä, vähän Ilona jo seisoi Almalle.
7.9.2007
.:. Juoksun 10pv.
.:. Ilonan progetestitulos: 0.7. (eli ei kerro oikeastaan yhtään mitään)
.:. Haettiin Ilonan ja Alman kanssa Erika-sisko Kiskosta matkakaveriksi, sovittu, että ajetaan Imatralle lauantain aikana. Mielummin ajoissa kuin myöhässä.
8.9.2007
.:. Yövuoron jälkeen heräsin klo13, pakattiin hynttyyt hiljalleen yhteen, heitettiin Alma hoitoon pkseudulle, ja Ilona takakontissa, minä kuskina ja Erika apukuskina startattiin ison karttanipun kanssa auton nokka kohti Imatraa. ;)
.:. Ilona katseli monesti innoissaan takakontissa matkan etenemistä, pysähdyttiin syömään lihapullia ja muutaman jalkakäytävän U-käännöskierroksen ja pellolla ajelemisen jälkeen löydettiin Tuffin kasvattajan Helin luokse.
.:. Ilonan paikat eivät vielä tarpeeksi pehmeät, oikea aika antaa odottaa itseään.
9.9.2007
.:. Juoksun 12pv.
.:. Tuffis tuli aamusta kahdeksan aikaan Helin luokse. Pariskunta leikki kovasti olohuoneessa, Ilona käänsi vain hieman häntäänsä ja kerran kaksi tarjosi vienosti takamustaan. Tuffis herrasmiehenä lämmitteli kovasti, yritti muutaman kerran, mutta Ilona ei ollut vielä ihan samaa mieltä jälkikasvun saattamisesta maailmalle. ;) (hammasta ei kuitenkaan tarjonnut eli ei kovin kaukana varmaan olla?!)
.:. Päivällä hetki erossa (käytiin seuraamassa agilitykilpailua), iltapäivällä minimaalista leikkiä, Ilona ei käännä kunnolla häntäänsä ja Tuffin innostus laimeahkoa. Paikat edelleen jähmeät.
.:. Sovittiin että paras ratkaisu oli jättää pieni Ilona Imatralle lähelle Tuffista. Neidillä on siellä varmasti hyvät oltavat kun saa nuohota lautasia ja kattiloita puhtaaksi ja hyvästien aikana Ilona ei edes mua enää huomannut (Helillä oli ihana leipä kädessä).
.:. Jatkosta sovittiin että maanantaina uusi proge, tulos tiistaina. Ilona kotiin aikaisintaan torstaina.
.:. Kiitokset kennel Ancer's hyvästä huolenpidosta, viihdyimme mukavasti Erikan kanssa!
10.9.2007
.:. Juoksun 13pv.
.:. Ilonalta otettu iltapäivällä proget.
.:. Pariskuntaa ei toistensa seura järin innostanut.
.:. Illalla oli tarjonnut takamustaan Helin (tyttö)koirille.
11.9.2007
.:. Juoksun 14pv.
.:. Ilona pääsi Tuffiksen kotiin, on rauhallisempaa, toiset pojat vietiin hoitoon siksi ajaksi. Pariskunta innoistui heti toisistaan, Ilonakin pirteämpi. :) Ikkunasta oli Tuula huomannut että nyt taitaa olla kaksikolla tosi kyseessä ja mennyt apuun. 5min kiinni, josko myöhemmin pidempään.
.:. Progearvo 5.7, eli oikeita aikoja kovasti eletään.
.:. Annetaan touhuta luomuna niin paljon kuin jaksavat. Jos innostus hiipuu ennen torstaita, haetaan Tiltu jo silloin kotiin, muuten odotetaan viikonloppuun.
.:. Illalla kovasti yritystä, Tuffis todella innoissaan.
12.9.2007
.:. Juoksun 15pv.
.:. Pariskunta oli heti aamulenkin jälkeen aivan sitä mieltä että vauvat ovat jeesh. Pienen leikin jälkeen jäivät nalkkiin noin 10min. :) Selkä ei nykinyt, mutta hyvältä kuulemma näytti. Possunkorvan kanssa rauhoittuminen, Ilona kun olisi vaan hepuloinut, jutellut ja kaivanut sohvat ympäri. ;)
.:. Illalla Ilona meinasi että pullat taitaa jo olla uunissa ..
13.9.2007
.:. Juoksun 16pv.
.:. Aamulla Ilona oli erityisesti sitä mieltä että homma on finito.
.:. Ajoin 576km ja hain neidin kotiin. Iloinen hepuli-Ilona oli aivan onnesta sykkyrällä meidät nähdessään, hassu. Tuulatäti sai omat hyppelyt ja suukot myös, hyvin oli mennyt.
.:. Kiitos Helille, Jarmolle ja Tuulalle kovasti meidän rakkaan hyvästä huolenpidosta! Nyt vain odotellaan ja toivotaan parasta. :)
.:. (Tuffis-rassukka ihan ihmeissään kiertää taloa ympäri ja etsii morsmaikkuaan, voi toista)
Mitat
.:. Paino: 20.7kg
.:. Masu: 51cm
.:. Rinta: 64cm
22.9.2007
.:. 10/11vrk
.:. Ilona ollut todella hellyydenkipeä, hakee huomiota jatkuvasti ja kaikilta. Nukkuu pää rinnan päällä. Maailmassa on vain Ilona jota tulee huomioida.
.:. Ruokahalu on VALTAVA! Ilona varastaa kaiken ruuan minkä eteensä saa (roskikset, pöydät, kauppakassit) ja oman ruuan lisäksi kipitetään kaverin kupille jos siellä jotain vielä on (lähinnä, Bumaraasua..)
.:. Ilona putsaa itseään paljon, en ole päässyt näkemään vuotaako jotain.
.:. 20.pv kävi valitettava tapaturma ja Ilona mökillä ollessaan oli päässyt livahtamaan Jaakon silmän alta hetkeksi ja samaisella reissulla Ilona löysi talon alta (paikasta mihin koiran oli lähes mahdotonta päästä) rotanmyrkkyä. :( Mami huolesta soikeana kotona, lääkärissä olivat käyneet, oksettaneet sitä ennen ja nyt on K-vitamiinikuuri viikon verran ja ensi viikon alussa kontrolli. Toivotaan nyt vain parasta ettei myrkystä ehtinyt olla haittaa Ilonalle/pennuille, myrkky saatiin pois 20min kuluessa.
(.:. Ilonan juoksu loppui normaalisti viikon sisällä astutuksesta, ei tummaa vuotoa (kovasti odoteltiin..) mutta värkki on turpea edelleen, ei itsepäisyyttä kuten Sannilla ja Almalla oli samoihin aikoihin)
24.9.2007
.:. 12/13vrk
.:. Samoihin aikoihin mitä tollereillakin, tänään on saatu kiinni vuoto; ruskeaa tahmaa, limaista, ei haise oikeastaan millekään. Siellä ne pennut nyt kiinnittyy. :) Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin.
25.9.2007
.:. 13/14vrk
.:. Kontrollikäynti lääkärissä. Ei merkkejä että myrkky olisi koskaan päässyt elimistöön imeytymään, K-vitamiinikuuri ollut myös turvallinen pennuille.
.:. Pyydetty terveystodistus, että saadaan jalostuskoiran vakuutus otettua.
2.10.2007
.:. 20/21vrk
.:. Ilona kerjää edelleen ruokaa kaikissa tilanteissa ja meneekin kipolle hurjalla vauhdilla. Eilen syömisnopeus oli hieman hidastunut, tänään napsittiin raksu kerrallaan, vilkaistiin Sannin kipon suuntaan, vilkaistiin Alman kipon suuntaan, syötiin raksu ja mulkoiltiin mamia samaan tyyliin kuin Alma aikanaan 'Saakelin akka, mitä p*skaa täällä on..' ;) On ne ihania. Kaikki kuitenkin syötiin.
.:. Nisät punoittavat ihan hitusen ja maitokanavat tuntuvat (ovat tunteneet jo pidemmän aikaa mitä pidin ainakin alkuun huonona merkkinä; liian aikaiset oireet = valeraskaus).
.:. Massaa ei ole tullut lisää vielä tässä vaiheessa. Tunnustelemalla en osaa kunnolla katsoa onko kohdussa elämää vai ei, jatkamme siis edelleen odottamista (Almalla aikanaan olin tuntevinaan rypälemäistä muodostelmaa masussa, liekö pitäisi Ilonalta varovaisesti tunnustella myös jossain vaiheessa).
5.10.2007
.:. 23/24vrk
.:. Ilona jatkaa hitaasti syömistään ja on kovin nuutuneen ja pahoinvoivan oloinen. Aamulla puoli tuntia ruuan syömisen jälkeen Ilona oksensi kaiken pois.
.:. Edellisinä päivinä (21/22/23vrk) Ilona yrppäsi ihan hieman vaahtoa.
.:. Masun sanotaan olevan hieman pingottunut ja lämmin. Lämmön ainakin huomaa erityisen hyvin ja istualteen Ilonan masu on tosiaan vähän pallomaisempi.
.:. Lenkit mennään samalla Ilonamaisella raivolla ja ilolla; pois risut ja männynkävyt. ;) Muutaman kerran hihnassa ollaan mietitty syntyjä syviä.
6.10.2007
.:. 24/25vrk
.:. Ilona jätti aamuruuan melkein kokonaan syömättä! Närppi hetken, lähti pois, meni vielä hetkeksi takaisin, puputti muutamaa raksua ja katosi kokonaan. Mamin kulta. Tollerit olivat kuolat valuen kytiksellä kipon luona siihen asti että raksut nostettiin pois, heh. :D
11.10.2007
.:. 29/30vrk
.:. Limavuotoa.
.:. Jahkattiin ultran kanssa tarpeeksi pitkälle, turhaa stressiä olisi vain Ilonalle, ja kyllä nyt voisi sanoa melko varmasti että tuolla jotain voisi olla, sen verran lähtee kupeet venymään. ;)
.:. Ruokahalu palasi valtavana takaisin muutaman päivän syömättömyyden jälkeen.
.:. Ollut nuutunut, hengittänyt toisinaan aika varovaisesti (=pahoinvointia?), nukkunut paljon, edelleen haluaa olla lähellä.
12.10.2007
.:. 30/31vrk
.:. Ihan miniriikkisiä pieniä kuplia. Oliko ne jo tässä vaiheessa pieniä Iituja ja Tuffiksia?
13.10.2007
.:. 31/32vrk
.:. Aamuruuasta jäi puolet kippoon. Sen sijaan mamin aamupala olisi kyllä kelvannut ja reissun päällä makkara oli suurta herkkua. ;) Ettei vaan tollerit ole antaneet pikku vinkkejä, miten odotusaikana saa herkkusia mahan täydeltä.
.:. On se vaan niin ihanan pullukka.. <3
14.10.2007
.:. 32/33vrk
.:. Aamuruoka jäi kokonaan kippoon. Ilona haisteli nappuloita ja siirtyi samaa vauhtia vesikipolle (ihan kuin Alma aikanaan..), juomisen jälkeen kehoitin uudestaan syömään, otti nappulan suuhunsa, imeskeli hetken ja sylkäisi pois. ;) Buman sapuska oli hyvää, erilaista.
.:. Ulkopuolisen kommentti Ilonasta 'Onpas se iso', heh.
.:. Miniriikkisiä kuplia tuntuu edelleen.
19.10.2007
.:. 37/38vrk
.:. Jestas mennään pitkällä jo.
.:. Ruokahalu ollut valtava. Siirrytty asteittain penturuokaan, maistuvuus todella hyvä.
.:. Kuplia ei ole enää tuntunut mutta niinhän ne häviää tässä vaiheessa ja pitäisi tulla takaisin 40+ vrk, odotellaan ja tunnustellaan varovaisesti.
.:. Ulkona köpötellään, haaveillaan, metsässä ei enää juosta satanen taulussa. ;)
.:. Mitat: paino eilen 22.5kg (ennen 20.7kg), rintakehä ja keskiläski noin 70cm (ennen rintakehä 64cm ja keskiläski reippaasti sen alle).
.:. Jalka näyttää mihin masu loppuu.
22.10.2007
.:. 40/41vrk
.:. Matolääke kaikille. Ilonalle ei tahna kovin hienosti maistunut, tollerit olisi kiskoneet toisenkin tuubin jälkipalaksi.
26.10.2007
.:. 44/45vrk
.:. Paino 24.5kg.
.:. Ruoka maistunut koko ajan todella hyvin. Muutamana päivänä jäänyt osa kippoon, mutta sekin on syöty seuraavalla aterialla kokonaan.
.:. Tuntunut napakoita potkuja toisinaan, Ilona hieman vaikertaa ja katselee masua kummissaan, siitä tietää että nyt kannattaa hieman tunnustella. Muut eivät ole niitä vielä bonganneet, Toni-veli saattoi tuntea potkaisun. :)
.:. Lenkillä kävellään hyvin harkiten ja piha-alueen portaat otetaan hyvin varovaisesti askel kerrallaan.
28.10.2007
.:. 46/47vrk
.:. 
31.10.2007
.:. 49/50vrk
.:. Ilona ei ole oikein syönyt muutamaan päivään ollenkaan, vähän nirpsinyt nappuloita. Tänään illasta söi pienen määrän nappulaa ja joi vettä päälle, minkä jälkeen kaikki tulikin vauhdilla ulos. :( Rassukkaa.
.:. Pentuset myllää kovasti masussa, pyörähdykset ja potkut tuntee selvästi. Toisinaan Ilona läähättelee ja hakee nukkumispaikkaa, sohvatyynyjä on myös hieman jo petailtu. Huokailee ja nukkuu paljon.
2.11.2007
.:. 51/52vrk
.:. Ilonalle taas ruoka maistuu. Eilen söi about sen verran mitä normaalisti syö, tänään meni about 1.5 kertainen määrä. :) Vähän pitää houkutella öljyllä ja pienellä määrällä piimää.
.:. Pentulaatikko kasattu, Ilona rakastaa lötkötellä siellä. Petailee kovasti vilttejä ja tyynyjä uuteen uskoon. Kullannuppu. Sängyn alle olikin jo hankala mennä.
5.11.2007
.:. 54/55vrk
.:. Loppua kohden mennään. :) Sain vielä pienen valkomaksavalaan nostettua turvallisesti syliin ja punnittua. 25.3kg, eli aika tavalla paikalleen ollaan painon kanssa jääty. Sentit ei liioin kasva, rinnus/keskiympärys jotain 73-76cm välillä.
.:. Möyrintää masussa kovasti ja Ilona aika tuskainen toisinaan. Liekö siksi ei ruoka oikein maistu, pienissä määrissä saa välillä menemään. Lenkkeilyinto ei ole laskenut, vielä jaksetaan pitkiäkin lenkkejä vääntää.
.:. Lämpö illalla 37.5'c.
8.11.2007
.:. 57/58vrk
.:. Silmätulehdus, haettu silmätipat. Samalla punnittu, tasan 5kg tullut lisää odotuksen aikana. :)
.:. Masu muuttaa koko ajan muotoaan, nyt on kunnon rantapallo alhaalla, kyljissä tuskin mitään.
9.11.2007
.:. 58/59vrk
.:. Lämmöt heitelleet 37.1 - 37.7'c väliä viime päivinä, mennyt koko ajan alaspäin. Iltalämpö ollut aina matalampi kuin päivä. Tänään päivälämpö 37.1'c eli jännät hetket alkaa olla käsillä. :)
.:. Pientä petailua mutta ei liiemmin. Yöllä Ilona petasi mun jalatkin mukanaan kun tuli touhuamaan sänkyyn.
.:. Ruoka maistuu todella huonosti ja lenkeillä köpötellään.
10.11.2007
.:. 59/60vrk
.:. Aamulämpö klo10 36.5'c! Aamulla Ilona rauhallinen, ei läähätä eikä liioin petaile, hieman laittoi pentulaatikkoa uuteen uskoon. Kävelyllä oksensi kertaalleen, ruoka ei maistu.
.:. Klo13 yhä tihentyvää petailua, lämpö edelleen alhaalla.
.:. Klo19, lämmöt alhaalla. Hädillä on käyty useasti tyhjentämässä ja aika vähäisesti sieltä enää mitään tuleekaan. Levoton, läähättää ja petailee raivokkaasti. Ajoittain vikinää.
.:. Klo21 lämpö 37.0'c.
11.11.2007
.:. 60/61vrk
.:. Odottelua. Ilona aika voipunut, nukkui paljon. Lämmöt nousi hiljalleen, heittelehdintää pienellä marginaalilla.
|
|
|
|
|