
       
|
.:. Aitoc's Avon - Lokakuu 2007 .:.
|
20.10.2007
Meillähän on tosiaan päiväkirjakin. :)
Ei olla liioin kisoissa päästy käymään, treenitkin jääneet suurelta osin väliin. Muutama kisa tuossa varmaan on menneinä kuukausina ollut ja käytiin me katselemassa TollerShow'takin isolla Aitoc's Avon -jengillä, kiitos kovasti kaikille karvaisille kavereille ja omistajille mukavasta päivästä. Ensi vuonna uudestaan!
Meillä on ollut viimeiset reilu neljä viikkoa Alman ihana Buma-pentu hoidossa, poika lähtee takaisin kotiinsa ensi keskiviikkona. Sääli jätkästä on luopua, aivan mielettömän herttainen poika, huomaa että on saanut paljon rakkautta osakseen kotonaan. :) Ja vaikka onkin hauskassa puolentoista vuoden uhmaiässään, tottelee aivan ihanasti ja ei ole epäilystäkään etteikö tuota voisi pitää vapaana tyttöjen kanssa Nummelan metsissä.
Ilona meillä pullistuu päivä päivältä yhä enemmän. Pieniä rinkelivaaveja on siis hyvin todennäköisesti luvassa reippaan kolmen viikon kuluttua. Ei ainakaan tarvitse miettiä, mitä sitä jouluna tekisi..
Yleisesti meille siis kuuluu ihan vain metsissä samoilua, elämän ihmettelyä kotosalla ja retkeilyä milloin missäkin. Paljoa ei olla paikallaan pysytty vaikka harrastusrintamalla tulosten osalta hiljaiseloa vietetäänkin. Voi olla että Sanninkin kanssa pidetään loppuvuosi agista taukoa, liekö johonkin kisaan eksytään, jaa'a, viimeistään sitten ensi vuoden puolella lähdetään Ilonan kanssa tavoittelemaan viimeistä nollaa ja jos Sanninkin kanssa tsemppaisi sinne kolmosvaihteelle. ;)
27.10.2007
Agikuulumisia pitkästä aikaa. Meillä meni kesän treenit ihan poskelleen töiden takia ja siksi en hakenut talvitreenipaikkaa ollenkaan. Nyt kuitenkin tuli mahdollisuus päästä hallitreeniin niin, että olen ensin Sannin kanssa ja keväällä Ilonan kanssa, ja pitihän tämmöiseen sitten tarttua. Ilmoittaa vaan töihin että se olisi nyt oikeasti sitten asia tällä tavoin.. ;)
Tänään oli Sannilla ensimmäinen treeni pitkästä aikaa ja voi että neidissä riitti intoa ja puhtia. :) Koimme paljon onnistumisia mutta niitä epäonnistumisia myös mistä voi vain syyttää omaa saamattomuutta kun en ole edes vapaa-ajalla ajanut treenikentälle. Niin se muutto vaan hieman vaikeutti tätä puolta, kuitenkin ennen matkaa kentälle oli vain 15min kävelyn verran, nyt ajetaan autolla 50km.
Saatiin Sannin kanssa takaaleikkaus vippaustyylillä onnistumaan! Sannihan ei oikein irtoa ja siihen yritetään nyt puuttua, eikä siinä nyt auta muu kuin saada se kummitus sieltä pois että on pysyttävä ohjaajan jalassa kiinni. Kepit meni myös uskomattoman hienosti! :) Niitä ei niin hyvin menneitä oli mm putket, ei ne vaan Sannia vedä puoleensa, yleensähän nuo on aikamoisia magneetteja koirille. Niitä edelleen työstämme, aikaa kuluu kisoissa ihan hullun kauan kun joudun ihan kunnolla viemään Sannin putkelle ja siellä putkessa hiivitään.. ja mitä kisoihin tulee; vaikka oma peruskunto on hyvä kun tehdään 2-3h metsälenkkäjä päivittäin, ei se kuitenkaan auta spurttijuoksuun ja aika hapoille meinaa vetää. :D Omaa tuonlaista kuntoa siis lisää ennen kuin uskallan mennä itseni kisapaikalle kunnolla hajottamaan.
Iltapäivällä kävimme lenkillä kaikkien tyttöjen kanssa Salmen ulkoilualueella, olemme sen huomanneet olevan hauskaa maastoa, 5km mentiin tihkusateessa, ja se olikin aivan sopiva meidän mammakoiralle, joka hienosti kyllä puhkui mäissä ylöspäin, välillä hieman levättiin, mutta kotona sitten onkin vedetty unta koko ilta. :D Hyvin vauvatkin jumputti masussa ja Ilona nähnyt hurjia unia.
| |
|
|
|