
       
|
.:. Aitoc's Avon - Helmikuu 2007 .:.
|
19.2.2007
Santun poislähdön jälkeen on tapahtunut monenlaista; on ollut kasvatteja hoidossa (Vilkku ja Luka), käytiin talvilomareissulla pohjoisessa, yhdistettiin siihen kyläilyä tutuilla (kiitos Henna ja Minna paleluseurasta, ja Sanna ja Joni majapaikasta illaksi, letuista ja juttuseurasta), Sanni sai Kemin kisoissa kaksi nollaa, joista toisen sijoitus putosi viimeisen koiran myötä neloseksi ;), hyppyradalta nousunolla. Kepit takkusi, silloin kun kepit onnistui, tuli myös tuloksia. Hassu otus oli, taas vaihteeksi (tuli hieman kirottua ja lupasin tosissani heittää hanskat tiskiin, heh ;)).
Treeneissä ollaan paneuduttu keppeihin (kuinka mun pitää nykyään liikkua, mitä pitää sanoa, että Sanni ne tekee kunnolla, meinaa aina karata loppupäässä pois, juuri sama ongelma oli siis Kemissäkin..), ohjaukseen joka on aika retuperällä (liikun suhteellisen paljon matalana, aivan turhaan), käsiä saisi käyttää paljon enemmän ja.. Vauhtia on tullut Sanniin aivan eri tavalla nyt, liekö syynä se että Sanni päätti pudottaa talvipakkasten myötä aivan kaiken pois (oikeasti, sillä on pöksyissä kolme karvaa). Mun hitaus estää Sannia liikkumasta, jos siis halutaan vauhtia oikeasti lisää pitäisi nostaa oma juoksutaso aivan toiselle levelille ja opettaa Sanni irtautumaan (tekeehän se sitä juu, hieman, mutta ei tarpeeksi).
Viikonloppu oltiin mökillä ja lauantaina poikkesimme Liedon kisoihin. Kilpakumppanit olivat saakelin nopeita (siis huh), eli meidän tavoite oli tehdä puhtaat radat, ja jos menisi vielä nollilla, olisi hienoa. Tavoite saavutettiin. Kaiken hyvän kukkuraksi toisella radalla nämä nopeat räiskivät kontakteja (tuppasi olemaan ainakin makseille tuomari todella tiukkana alasmenojen kanssa, ihan hyvä niin) ja pudottivat rimoja ja kun viimeisen koiran lähtiessä radalle olimme edelleen sijalla 2, ei voinut kuin kiljaista. Nousimme kolmosiin!! :)
Sannin radat. Ensimmäinen hyppy eli ei meille väliä sijoituksella, hyppynolla oli jo alla. Tein riskillä muutamia kohtia, juoksin Sannin edelle ja luotin että kyllä se irtoaa ja keskityin ohjaamiseen (joka olisi saanut olla paljon parempaa mutta riitti kuitenkin). Kepeille väärältä puolelta ja vieläpä niin että tuli about 180 asteen kulmassa. Onnistui hyvin, nämä on huomattu treeneissäkin toimiviksi. Jännitys tuleeko kolmanneksi tai toiseksi viimeisestä välistä pois ja ei, loppuun meni! Ja nolla tuli (pienellä yliajalla, mutta ihanneajan ollessa 37 sekuntia olin hyvin tyytyväinen meidän 37.13 aikaan).
Toisella radalla heti ensimmäinen teki nollan noin viiden sekunnin alituksella. Välissä oli melkein 20 koiraa joista jokainen vuorollaan teki virheitä, hyllyjä, tai aika ylittyi. Kuitenkin kun menimme omalle radalle, mielessä oli vain itsensä voittaminen, nollan saavuttaminen (puhdas rata) ja ne kepit, voi kun taas onnistuisi. Siellä oli ansoja mihin moni oli langennut. Tiesin yhden ansan olevan Sannille vastustamaton, siihen piti keskittyä. Lähdettiin vauhdilla, kaikki sujui hyvin, A'n alastulon varmistin, siihen kului aikaa, sen jälkeen hyppy, täyskäännös hyppyesteen ohi ja 'tässätässätässä' ainakin 230 astetta puomille ja niin, se A'han oli siinä välissä. 'Tässätässätässä' ei auttanut, kaarteessa Sannin pito petti ja tyttö sinkoutui A'lle, sadasosa sekunnin harkinta ja huusin minkä keuhkoista lähti 'TÄÄLLÄ', Sanni katsahti mitä se mami huutaa ja näytin heti puomin, nyt mennään eikä meinata, ja tilanne selviytyi, jesh! Puomin jälkeen kepit 180 astetta takaisin, taas väärältä puolelta, se on tosiaan se toimivin, keppien jälkeen takaaleikkasin Sannin, epäilin saanko sen toimimaan (mentiin siis ristiin kun Sanni tuli vikasta välistä pois, piti jatkaa kepeistä takaoikealle), seuraava ansan paikka kun piti mennä putkelle. Työnsin Sannin vastakkaisella kädellä ja toimi, enää jäljellä loppusuora (molemmissa radoissa oli hallin pitkän seinän päästä päähän loppu, hyvä nopeille koirille/ ohjaajille, mä en sitä pystynyt täysillä juoksemaan eli menetettiin hurjasti aikaa..), puhtaasti sekin, maalissa hymy huulilla. Pihalla kun juoksimme lihapullapaketille kuulimme että 'Sanni teki hienon puhtaan radan tuloksella -2.79 ja sijoittui tällä hetkellä toiseksi'.
Wuhuu! Mutta vielä oli 11 koiraa tekemättä radan. Yksi toisensa jälkeen putosi rima, hypättiin kontaktin yli, lentokeinu, hylläys.. toiseksi viimeinen koira kun teki virheen oli tilanne selvä, se oli nousu sitten! Jälleen Liedossa, samalla tuomarilla kuin nousu aikanaan tapahtui ykkösistä kakkosiin. :) Noususta hienomman tekee vielä se, että taso oli kova, tällä kertaa meidän ei niin nopea mutta puhdas rata oli parempi kuin nopeiden pienet kämmäilyt radalla. Kyllä kisapaikalta hymy huulilla ajettiin mökille ja sai Sanni olla prinsessana loppupäivän, ja koko sunnuntainkin. On se vaan hieno tyttö.
Kisaamista takana 5.5kk, 1. ratoja 11kpl, 2. ratoja 18kpl, ja nyt ollaan jo kolmosissa. Eipä olisi heti uskonut. :) Meinasin että pidän taukoa kun kolmosiin joskus päästään ja ilmoitan Ilonaa/ Almaa kisaamaan, mutta ainakin Porvooseen mennään kun on jo maksettu sinne, jatkoa vielä mietin ja keskustelen muiden kanssa. Kepeille pitää ainakin saada aiempi varmuus takaisin. Sannille tosin odotetaan muutaman kuukauden sisään juoksuja, siinä tulee ainakin taukoa, ja onhan nytkin kisattu hieman väljemmin.
Ilonalla taukoa agista juoksujen takia, mutta hyvin pienellä jo menee, ainut ongelma on putki, mikä ei toimi jos ohjaan ulkopuolelta, ei siis edelleenkään toimi. Ei voi ymmärtää. Alman kanssa putkella kanssa ongelmaa, Alma hyppää edelleen putken päälle (oppi tavan möllikisoissa ja jäi näköjään kunnolla päälle). Alma tuurasi siis Ilonaa viime viikolla. Nopea se on kuin mikä, ja mm osana rataa keinu mentiin kunnon lentona (huh..), yksittäisesteenä toimii. Pah. Pussin kanssa ei mitään ongelmaa, irtautumisen kanssa sitä vastoin on. ;) Haaveena mennä Alman kanssa jo nyt keväällä kisaamaan, mutta täytyy siirtää hieman, ei pysty menemään radoille ennen kuin tyttö ymmärtää mikä sen putken idea olikaan (hauskuuttaa muita vai mennä läpi?!).
| |
|
|
|